Yrittäjäksi ryhtymisen taustalla on usein lukuisia erilaisia syitä tai päätöksiä. Toiminimen perustaminen on saattanut tulla mieleen keksiessäsi hyvän liikeidean tai esimerkiksi halutessasi työskennellä omaehtoisesti.

Elinkeinon harjoittamisen muodon valinta on yksi uuden yrittäjän ensimmäisistä tehtävistä. Valintaa kannattaa pohtia oman liikeidean kautta ja miten eri yhtiömuodot voisivat tukea liikeideaasi. Tässä artikkelissa keskitymme toiminimen perustamiseen, mutta voit tutustua myös muiden yhtiömuotojen perustamiseen kolmiosaisesta artikkelisarjasta:

  1. Miten osakeyhtiö perustetaan?
  2. Miten toiminimi perustetaan?
  3. Miten avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja osuuskunta perustetaan?

Kertauksena, miksi yritys yleensä perustetaan?

Yrityksen perustaminen tulee ajankohtaiseksi silloin, kun yksi tai useampi henkilö haluaa alkaa harjoittamaan elinkeinotoimintaa eli liiketoimintaa. Liiketoiminnan tunnusmerkkejä ovat voiton tavoittelu, ansion kerryttäminen, taloudellinen riski ja tietysti liiketoiminnan jatkuvuus.

Toiminimen perustaminen

Toiminimiyrittäjä
Toiminimiyritys on helppo tapa aloittaa yrittäminen

Yksityinen elinkeinonharjoittaja eli toiminimi voidaan perustaa samalla tavalla kuin muutkin yritykset eli sähköisesti tai paperilomakkeella. Yksityisen elinkeinonharjoittajan eli toiminimiyrittäjän perustamisilmoitus jätetään kaupparekisteriin Patentti- ja rekisterihallituksen verkkosivujen kautta tai suoraan ytj.fi-sivuston kautta. Saman ilmoituksen kautta pääsee rekisteröitymään tarvittaviin Verohallinnon rekistereihin kuten arvonlisäverovelvollisten rekisteriin ja ennakkoperintärekisteriin.

Ennen toiminimen perustamista kannattaa päättää myös yrityksen lopullinen toimiala, joka ilmoitetaan kaupparekisteriin ja Verohallintoon. Kaupparekisteriin ilmoitetaan toimiala, joka kuvaa perustettavan yrityksen elinkeinotoimintaa. Verohallintoon ilmoitetaan yrityksen päätoimiala, joka on toimiala jota yritys päätoimisesti harjoittaa. Verohallinnolle ilmoitettava päätoimiala pohjautuu Tilastokeskuksen toimialaluokitukseen TOL2008.
Näiden lisäksi suosittelemme tarkistamaan ennen yrityksen rekisteröimistä, onko haluamasi nimi vapaana. Sen voit tehdä patentti- ja rekisterihallituksen nimipalvelusta.

Yhtiömuodon valinta

Yhtiömuoto valitaan usein heti ensimmäisenä, kun perustamisilmoitusta lähdetään tekemään. Yhtiömuodon valintaan voi vaikuttaa monta asiaa, kuten esimerkiksi:

  • Erilainen verotus: kaikkia yhtiömuotoja verotetaan hieman eri tavalla ja kaikki yhtiömuodot eivät sovi kaikenlaiseen liiketoimintaan.
  • Yrityksen perustajien lukumäärä: toiminimen ja osakeyhtiön voi perustaa yksin. Yksin perustaessa osakeyhtiötä tarvitset vain hallituksen varajäsenen. Toiminimen voi perustaa vain yksinyrittäjä.
  • Harjoitatko yritystoimintaa puolison kanssa? Toiminimiyrittäjä voi harjoittaa yritystoimintaa puolisonsa kanssa, mutta puolisolle työskentelystä ei saa maksaa palkkaa. Toiminimen yritystulo jaetaan puolisoiden kesken.
  • Rahoituksen ja pääoman tarve sekä rahoituksen saatavuus voivat vaikuttaa yhtiömuodon valintaan.
  • Mahdolliset kasvutavoitteet

Mitä toiminimen perustaminen maksaa?

Toiminimen perustaminen on edullista. Vuonna 2022 perustamisilmoitus kaupparekisteriin maksaa verkossa 60 euroa ja paperilomakkeella 115 euroa. Jos et vielä halua liittyä kaupparekisteriin, voit aloittaa yritystoiminnan maksuttomasti lähettämällä Y3-paperilomakkeen tai OmaVero-palvelun kautta. Tällöin toiminimen perustaminen on ilmaista.

Miten toiminimeä verotetaan?

Ylivoimaisesti suurin ero osakeyhtiön ja toiminimen välillä on verotus. Toiminimen tekemä tulos verotetaan yrittäjän henkilökohtaisena tulona. Toiminimiyrittäjä ei siis nosta yrityksestä palkkaa, vaan yrityksen tulos verotetaan hänen henkilökohtaisina pääoma- ja ansiotulona. Osakeyhtiön verotuksesta voit lukea lisää tästä

Toiminimiyrittäjä saa itse päättää, kuinka suuri osuus tuloksesta verotetaan pääomatulona (0 – 20 %). Loput verotetaan ansiotulona. Pääomatulon veroprosentti on vähintään 30 % (34 % yli 30 000 eurosta), joten jos ansiotuloveroprosentti jää alle 30%, kannattaa pääomatulo-osuutta vaatia pienemmäksi, usein jopa 0%.

Milloin kannattaa perustaa toiminimi?

Toiminimi on järkevä yritysmuoto silloin, kun tiedetään, että halutaan työllistää ainoastaan itsensä, eikä tähdätä esimerkiksi yrityksen kasvattamiseen tai työntekijöiden palkkaamiseen. Toiminimen perustaminen voi olla järkevää myös silloin, kun halutaan kokeilla yrittäjyyttä tai tehdä sitä sivutoimisena.

Jos tarkoituksena on lähteä päätoimisesti yrittäjäksi, on tärkeä ottaa huomioon tulot ja niiden verotus, ja valita sellainen yhtiömuoto, jolla verotus pysyy järkevällä tasolla. Kirjanpitäjä on oikea henkilö, joka osaa auttaa oikean yhtiömuodon valinnassa. Toiminimen voi myös muuttaa halutessaan osakeyhtiöksi, minkä vuoksi valinta ei ole lopullinen. Toisin päin se ei kuitenkaan onnistu.

Toiminimen perustaminen voi olla yksinkertaisempaa, sillä se mahdollistaa mm. liiketoiminnan harjoittamisen aloittamisen nopeasti ja samoin yrityksen lopettaminen on helpompaa.

Muuta huomioitavaa toiminimiyrittäjyydestä

Toiminimen perustaminen itsessään ei vaadi yrityksen rekisteröimistä kaupparekisteriin. Toiminimen ilmoittaminen kaupparekisteriin on pakollista, mikäli jokin seuraavista kohdista täyttyy:

  • Elinkeinotoimintaa varten on pysyvä toimipaikka eli omasta asunnosta erillinen liiketila
  • Toiminimiyrittäjän palveluksessa on muita henkilöitä kuin aviopuoliso, lapsi tai lapsenlapsi
  • Toiminimiyrittäjä harjoittaa luvanvaraista elinkeinotoimintaa

Kannattaa myös huomioida, että toiminimiyrittäjän liikevaihdot ovat alv 0 %. Lisäksi toiminimellä kuten muillakin yrityksillä tyypillisin tilikausi on kalenterivuosi eli 1.1 – 31.12. 
Toiminimiyrittäjä voi saada erilaisia tukia kuten starttirahaa. Lue aloittavan yrittäjän tuista täältä.

Tarvitsenko toiminimelle kirjanpitäjän?

Suosittelemme aina ottamaan kirjanpitäjän, mikäli et omaa kokemusta kirjanpidon, tilinpäätöksen, veroilmoitusten yms. tekemisestä. Osaava kirjanpitäjä on sijoitus, joka voi säästää sinut ikäviltä yllätyksiltä, kun kirjanpito on tehty oikein ja lakeja mukaillen.

Lisäksi saat kirjanpitäjän taloushallinnon raporteista myös paljon tärkeää tietoa yrityksesi johtamista ja kehittämistä varten ja ennen kaikkia sinulla jää enemmän aikaa ydinliiketoiminnan pyörittämiseen.
Kiinnostaako kuulla mitä yrityksen kirjanpito kauttamme maksaa? Ilmaisella hintalaskurillamme saat arvion heti. Laske hinta tästä.

Usein kysyttyä toiminimen perustamisesta

Miksi yritys pitää perustaa?

Yritys täytyy perustaa, kun haluat harjoittaa elinkeinotoimintaa eli liiketoimintaa oman yrityksen kautta. Yhtiömuotoja on monia, joista yleisimmät ovat toiminimi ja osakeyhtiö.

Miten toiminimi perustetaan?

Kaikki yritykset, myös toiminimi, perustetaan YTJ:n kautta, joko sähköisesti tai paperi-ilmoituksella. Usein sähköinen ilmoitus tulee edullisemmaksi.

Kumpi on parempi, toiminimi vai osakeyhtiö?

Riippuu täysin yrittäjän tilanteesta. Kumpikin voi olla toimiva vaihtoehto. Monet aloittavat toiminimellä ja myöhemmin vaihtavat osakeyhtiöön, mutta osakeyhtiön voi perustaa myös suoraan.

Kuinka paljon yrityksen perustaminen maksaa?

– Toiminimen perustaminen maksaa 60 – 115 euroa (sähköinen vs paperi-ilmoitus)
– Osakeyhtiö 240 – 380 euroa (sähköinen vs paperi-ilmoitus)
– Avoin-yhtiö ja kommandiittiyhtiö (ainoastaan paperi-ilmoitus mahdollinen) 240 euroa
– Osuuskunta, yhdistys (ainoastaan paperi-ilmoitus mahdollinen) 380 euroa

Voiko toiminimelle tehdä yhdenkertaista kirjanpitoa?

Liikkeen- ja ammatinharjoittaja eli toiminimiyrittäjä voi pitää yhdenkertaista kirjanpitoa. Kuitenkin yhdenkertaista kirjanpitoa pitävien toiminimiyrittäjien on oikaistava kirjanpito verotusta varten suoriteperusteiseksi. Liikkeen- ja ammatinharjoittajien on kuitenkin pidettävä kahdenkertaista kirjanpitoa, jos kaksi kolmesta seuraavista toteutuu:
– taseen loppusumma ylittää 100 000 euroa
– liikevaihto tai sitä vastaava tuotto on yli 200 000 euroa
– yrityksen palveluksessa on keskimäärin yli 3 henkilöä.

Milloin toiminimi saa y-tunnuksen?

Toiminimi saa y-tunnuksen heti, kun perustamisilmoitus on kirjattu PRH:n ja verohallinnon yhteiseen yritys- ja yhteisötietojärjestelmään (ytj.fi).

Mikäli olet aloittava yrittäjä ja haluat keskittyä ydinliiketoimintasi kehittämiseen kirjanpidon tekemisen sijaan, pyydä meiltä tarjous! Voit laittaa suoraan sähköpostia kalle.antila@tilitoimistoaly.com tai soittaa 040 741 4826.